Tunnekasvatus voi ohjata pedagogisia valintoja

 

“Kouluihin tarvitaan tunnekasvatusta.” Sanoin nuo sanat ääneen 10 vuotta sitten ensimmäisessä työpaikassani opettajana. 

 

Minulle opettajana toimiminen on aina ollut samalla tutkijana olemista. Kun tajusin, etten tiedä tarpeeksi siitä, miten tunteet vaikuttavat oppimiseen, lähdin opiskelemaan aihetta. Luin ahmimalla tutkimuksista, joissa selvitettiin mitä tunteet ja niiden tehtävät ovat.
 
Tunteista puhutaan nyt paljon. Yhä edelleen voi joskus kuulla ihmisten sanovan, että “olen tunneihminen” tai “olen järki-ihminen”, ikään kuin tunne ja järki olisivat toistensa vastakohtia. Tunnetutkimus kuitenkin kumoaa tämän käsityksen. Esimerkiksi neurobiologi Antonio Damasio kuvaa, miten tunteet ovat osa järjen koneistoa.
 
Tunteet kyllä ohjaavat toimintaamme, mutta ne ovat silti osa älykkyyttämme. Ne saavat meidät valitsemaan vaihtoehtojen välillä. Damasio nostaa esille tunteiden vaikutusvaltaan liittyvän evoluution näkökulman.  Hän kuvailee, että tunteet ovat neuroanatomisesti ja neurofysiologisesti samanarvoisia minkä tahansa muun aistikanavan sisällön kanssa, mutta selvittämättömien kehon sidosten vuoksi ne ovat kehityksessä ensimmäisiä ja säilyttävät ensisijaisuutensa. 
 
Ymmärrän Damasion tarkoittavan tällä sitä, että tunteet tulevat aina säilyttämään vaikutusvaltaisen asemansa, koska tunteilla on erityinen tehtävä.
 
Emootiosta ja tunteesta puhutaan joskus arkikielessä samana asiana, mutta Damasio käsittelee niitä erillisinä. Damasion mukaan emootiot ovat hyödyllisiä sellaisenaan, mutta tunteet ovat tärkeitä eloonjäämisen kannalta. Tunteet saavat meidät kokemaan kiintymystä, minkä vuoksi haluamme esimerkiksi suojella meille tärkeitä ihmisiä.

 
Kun pohdin tuntevana ihmisenä elämistä yhteisessä maailmassa, hain inspiraatiota myös filosofi Hannah Arendtin näkemyksistä. Arendt puhuu yhteisestä maailmasta, jossa ihmisten läsnäolo toisilleen on välttämätöntä inhimillisen elämän kannalta.
 
Arendtilla on mielenkiintoinen käsite: julkinen alue. Julkinen alue yhteisenä maailmana on itsemme ulkopuolella; astumme siihen syntyessämme tänne ja jätämme sen jälkeemme kuollessamme. Jaamme sen niiden kanssa jotka elävät samaan aikaan, ovat eläneet ennen meitä ja tulevat jälkeemme. Arendtia suoraan lainaten: Julkinen alue yhteisenä maailmana kokoaa ihmiset yhteen ja estää heitä käymästä toistensa päälle.
 

Mutta kuten historia ja nykypäiväkin osoittaa, emme ole aina onnistuneet elämään rauhassa toistemme kanssa yhteisessä maailmassamme. Niin, tarvitsemme tunnekasvatusta. Nykyinen perusasteen opetussuunnitelma korostaa monien oppiaineiden sisällöissä ja tavoitteissa tunteiden tunnistamista ja säätelyä. 

Näen, että tunnekasvatuksen tavoitteena on ohjata oppilaita toimimaan toistensa kanssa rakentavasti, sekä omaa ja toisten oppimista edistävästi. 
 
Samalla ajattelen, että tunnekasvatus voidaan punoa koulun arjen lomaan siten, että sille ei tarvita välttämättä erillistä oppiainetta. Tunnekasvatus voi ohjata pedagogisia valintojamme ja näin olla vaikuttamassa opettajan työssä eräänlaisena pohjavirtana.