Tekstit

Neljä myötätuntoista sanaa jäi mieleen koko loppuelämäksi

Kuva
Olin lukiossa, kun hyvä ystäväni hukkui. Onnettomuus oli valtavan traaginen tapahtuma, jota käsiteltiin iltapäivälehtien lööpeissä.  Sinä vuonna joinakin aamuina oli vaikea nousta sängystä. Illalla olin saattanut itkeä itseni nukuksiin ja aamulla heräsin aivan muissa maailmoissa. Näin usein painajaisia, joissa kahlasin pimeässä, kylmässä vedessä etsimässä ruumista. Silloin käytössä oli paperiset poissaololaput, joiden avulla piti selvittää, miksi oli ollut poissa tai myöhästynyt. Kirjoitin enkunopelle: ”Suru hyvän ystävän hukkumisesta on välillä liian suuri enkä jaksa aina nousta kouluun ajoissa.”  Opettaja luki lapun ja pysähtyi hetkeksi sen äärelle. Sitten hän katsoi vakavana minua ja sanoi: ”Onpa valtavan surullinen tapahtuma.” Eikä sitten muuta.  Mutta äänestä kuului myötätunto ja se, että opettaja otti asian vastaan. Hän ei työntänyt sitä pois tai ollut kuin ei olisi ymmärtänyt. Hän luki selitykseni, ymmärsi sen ja kommentoi asiaa neljällä sanalla, mutta ne sanat jäivät miele

Yli vuosi ilman hymyä

Kuva
    “Ihanaa, saan mennä kauppaan maski naamalla. En haluakaan, että kukaan tuntee minua. Kunpa voisi aina pysyä tällä tavalla piilossa.” Hyvin nopeasti säikähdän ajatuksiani ja päädyn kysymään mielessäni: entä jos maski kasvoilla kulkevien ihmisten maailma onkin kylmä, kova ja julma maailma? Entä jos maski antaa meille mahdollisuuden piilottaa oma inhimillisyytemme toisilta, ja katkoo näin yhteyksiä väliltämme?    Kasvatustieteilijänä ja tunnekasvatusta tutkivana opettajana olen viimeisen vuoden ajan pohtinut, millaisia vaikutuksia maskien käyttö saa aikaan kehittyvissä lapsissa ja nuorissa. Korostan, että minulla ei ole lääketieteellistä osaamista enkä kirjoita nyt siitä näkökulmasta. Sen sijaan tiedän jotain tunteista koululuokassa. Rajoituksilla ja rokotuksilla on ollut paikkansa, mutta pitäisikö meidän puhua nyt maskien pitkäaikaisen käytön ei-toivotuista vaikutuksista?        Maskin takaa lämpö ja hellyys eivät välity   Kysyin aiemmin omalla sosiaalisen median tilillä, miten tois